MISTÄ KAIKKI ALKOI

Meidän syntytarinamme ainekset: Olut, kaksi miestä ja uteliaisuus lähteä yrittämään.

Idea WayOut:sta on saanut alkunsa kahden perustajajäsenen, Aleksin ja Nikon kohtaamisesta Tiimiakatemian koulutusohjelmassa syyskuussa 2014. Tuona kyseisenä tummana syyskuun iltana keskustelu soljui maailmaa valloittavasta ilmiöstä, escape room huoneista. Se oli juuri rantautunut Euroopasta Suomeen ja oli odotettavissa, että se tulee olemaan ilmiö myös täällä Pohjoisessa.  

Tässä oli tilaisuus, johon ei voinut olla tarttumatta. Päätös yrityksen perustamisesta vaati yhdet oluet, kaksi helposti innostuvaa ihmistä ja oikea hetki oikeassa paikassa. Meille on aina ollut ominaista oppia tekemällä ja olla suunnittelematta liikoja. Pöydältämme ei ole missään vaiheessa löytynyt liiketoimintasuunnitelmaa, ennen perustamista meillä ei ollut mitään tietoa elämysalasta ja kokemusvuotemme yrittäjyydestä näyttivät pyöreää nollaa. Joku saattaisi sanoa, että touhu vaikutti tuhoon tuomitulta. 

Opintojen ohessa suunnittelimme ensimmäisen huoneemme, Lobotomy Labin tammikuun 2015 aikana. Kirjoitimme vuokrasopimuksen Puistokatu 4 liiketilasta 1.2.2015 ja avaisimme huoneen 13.2.2015. Näin Jyväskylän ensimmäinen escape room yritys sai alkunsa!

Tämä rohkea kokeilu kannatti, sillä WayOut Oy on tähän päivään mennessä kehittynyt ja kasvanut yrityksen työllistäessä tällä hetkellä yli 10 henkilöä kolmessa eri kaupungissa. Samalla nuo kokemattomat opiskelijat ovat tehneet itsestään yrittäjiä.

Palava halu innostua uusista asioista ja tarjota ihmisille elämyksiä on ajanut meitä alusta asti löytämään ja kehittämään
erilaisia sekä mielenkiintoisia tapoja tarjota kokemuksia ja elämyksiä kaikille niille, jotka niitä haluavat kokea!